Itsensä kehittämisen perkele
Hyvää yötä kaikille kuulijoille. Tämä on yöradio ja Rajala äänessä =)
Arvoisat kurssilaisemme, olette jälleen tänä yönä mielessni. Meidän toiminnassamme kun on nimen omaan juuri kyse teidän osaamisestanne. Pohdin juuri työtäni. Miten olemme toimineet, miten toimimme nyt ja miten toimimme tulevaisuudessa. Ja mielelläni kuulen teiltä palautetta miten olemme onnistuneet tehtävässämme.
Informaatio lisääntyy valtavalla tahdilla ja vanhat ajatukset muuttuvat. Tässä työssä on pakko tulla nöyräksi ja keskittyä siihen mikä oikeasti toimii. Vaikka se olisi ristiriidassa aikaisemman opin kanssa. Monesti onkin. Muistelen aikaa kymmenen vuotta sitten kun paasasin yrityksissä tavoitteista. Minua ei tänä päivänä saisi millään summalla puhumaan asioista sillä tavalla. Jossain vaihdeessa oli pakko nöyrtyä ja todeta että oppini eivät olleet parhaimmasta päästä. Tämä johtui pitkälti siitä että en ajatellut, seurasin vain sokeasti mitä minulle oli opetettu. Yritin väkisin sovittaa gurun mallit omaan elämääni. Ja kun en onnistunut siinä heti ajattelin että mikä minussa on vikana. Samalla minulle kyllä opetettiin että johda, älä seuraa. Tätäkin rupesin toistamaan kuin mantraa ajattelematta mitä oikeasti sanottiin.
Juttelin yhden kurssilaisemme kanssa viikolla ja hän kertoi miten eräässä itsensä kehittämisen seminaarissa ihmiset kuulemma johdetaan ensi valtavaan tunnetilaan ja jätetään sitten ilman päämäärää haahuilemaan. Itsekkin olen tähän syyllistynyt ja sama kävi myös itselleni. Aikoinaan suurin osa energiastani kurssien jälkeen kanavoitui johonkin muualle kuin oman tulevaisuuteni rakentamiseen. Kurssien jälkeen olin lähes hurmoksessa mutta se ei kanavoitunut järkevään suuntaan. Nöyränä totean että kehitettävää on ollut ja kyllä on. Toivottavasti osaan nyt antaa ihmisille myös suuntaa mikäli lataan heidät täyteen toivoa.
Samalla kun kirjoitan tätä sähköpostia kirjoitan kirjaani. Jotkut teistä ovat kuulleet projekteistani valmentamisen ohella. Tämän kirjan nimi on: "Itsensä kehittämisen perkele". Syy miksi kirjoitan teille nyt on haluan varoittaa itsensä kehittämisen pimeästä puolesta. Kirjoitan tästä pimeästä puolesta juuri nyt kirjaani ja ajattelin että voisin pari sanaa kirjoittaa teillekkin. Olen viimeiset 20 vuotta opiskellut tätä alaa jolla toimin. Aloitin reilun kymmenen vanhana ja innostuin mahdollisuudesta luoda itselleni sellainen tulevaisuus kun itse haluan. Ja sitä kyytiä on piisannut. Ja vaikka mitä on tulossa...
Valaisen tätä pimeää puolta hieman enemmän. Kun teen henkilökohtaista valmennusta, monelle asiakkaalleni itsensä kehittämisen kenttä on itse asiassa hyvin tuttu. He ovat lukeneet kasapäin kirjoja, kuunnelleet CD-levyjä, käyneet seminaareissa ja homma tuntuu olevan jotenkin edelleen pielessä. Monille asiakkailleni toteankin että olet käynyt ihan liian monessa seminaarissa aivopesussa =) Olen pitänyt pitkään kirjaa asiakkaistani tavalla ja toisella ja nyt olen dokumentoimassa "tapauksia" tarkemmin yhteen arkistoon. Ajattelin että tästä voisi olla hyötyä. Kun muistelen yli tuhatta henkilöä joita olen valmentanut henkilökohtaisesti, suurimmalle osalle heistä itsensä kehittämisen kenttä on ollut hyvinkin tuttu. Ja silti jokin asia mätti pahemman kerran.
Huomasin erään hyvin tärkeän asian josta voisi johtua monikin asia. Kun uppouduin asiaan enemmän perehdyin henkilöön nimeltä Lyndon Duke. Sain tästä vinkin Michael Neililtä. Lyndon Duke tutki aikoinaan itsemurhan tehneiden viestejä. Häntä kiinnosti mitä näistä viesteistä voitaisiin päätellä. Tätä kutsuttiin nimellä: “the linguistics of suicide”. Hän huomasi että suurimmassa osassa itsemurhan tehneiden jättämistä lapuista oli kyse odotuksista. He elivät maailmassa jossa he uskoivat että jokaisen päivän tulee olla poikkeuksellinen. Outstanding. Jokaisen työpäivän pitää olla täynnä suihkukoneita ja menestystä. Jokaisen suudelman tulisi olla mitä romanttisin ikinä jne. Ja kun he eivät päässeet tähän heistä tuntui että heissä oli jotain vikaa. He elivät maailmassa jossa he eivät pystyneet täyttämään odotuksiaan. Tai enemmänkin muiten odotuksia. Ja mitä enemmän nykyään ihmiset yleisesti nostavat standardejaan sitä enemmän vaaditaan tähän poikkeukselliseen.
Pari päivää sitten tapasin henkilön joka kertoi minulle olleensa eräässä seminaarissa. Seminaarin jälkeen jos muut osallistujat kysyivät häneltä että mitä hänelle kuuluu ja hän ei vastannut että "super ultra hyper erinomaista" niin muut ikäänkuin katsoivat häntä että mikä hänessä on vikana. Haluan itse pestä käteni tämmöisestä "itsensä kehittämisestä". Monet tavoitteemme ja odotuksemme on ladattu meihin ulkopuolelta. Ja samalla seuraamme vain emmekä oikeasti johda. Monesti otan aikaa itselleni ja tutkin mikä on minulle oikeasti tärkeää elämässä. Mikä resonoi sydämeni kanssa.
Monet facebookissa saarnaavat jokainen päivä siitä miten jokaisesta päivästä tulee tehdä ilmiömäinen. Mitä enemmän olen tähän perehtynyt sitä enemmän löydän masentuneita ihmisiä jotka masentuvat nimen omaan siitä että eivät pysy mukana muiden luomissa odotuksissa. He eivät pysty siihen mihin heidän odotetaan pystyvän. Ja kun jokaisesta tuutista tulee nykyään näitä odotuksia, se voi olla lamauttavaa. Jokainen kyllä varmasti pystyy tähän niin kuin luvataan. Jonkin verran kuitenkin tarvitaan. Tietoa, taitoa, strategioita, sitä kuuluisaa asennetta jne.
Asia on mielenkiintoinen koska se on upeaa että voi hyvin ja kannustaa muita. Asiassa tuntuu olevan kuitenkin myös tämä pimeä puoli.
Odotukset tuntuvat nousevan yhteiskunnassamme jatkuvasti. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman teettämän tutkimuksen mukaan noin kahdeksan prosenttia työssä käyvistä 18–29-vuotiaista nuorista ei usko olevansa työkykyisiä enää kahden vuoden kuluttua. Mitä helvettiä? Kun perehdyin asiaan enemmän suuressa roolissa tässä olivat juuri ympäristön odotukset. Ihmisillä oli illuusio siitä että he alisuorittavat jatkuvasti.
Nykypäivänä kun itsensä kehittäminen leviää kuin kulovalkea tämä tulee olemaan mielestäni tulevaisuuden Coachien tärkeitä haasteita. Juuri tästä syystä tämä tulee olemaan yksi tärkeistä teemoista ensi viikon NLP Coach koulutuksessamme.
Mitä jos pitäisimme huomenna normaalin päivän. Keskivertopäivän. Sellainen joka on ihan ok. Lyndon Duken mukaan onnellisimpia ovat ne jotka laulavat nurmikkoa ajaessaan. Nauttivat elämän pienistäkin asioista. Uskon että kun seuraat intuitiotasi ja intohimojasi elämässä, nämä "keskivertopäivät" rakentavat sinulle sinulle upean, kirkkaan tulevaisuuden ja vieläkin vahvemman elämän. Mikä olisi esimerkiksi kirjailijan keskivertopäivä? Olisiko se kaksi sivua päivässä? Viisi sivua? Kymmenen sivua. Kuvitellaan että se olisi viisi. Kuinkahan nopeasti se kirja tulisi valmiiksi jos jokainen päivä olisi "keskivertopäivä" ja oikeasti tulisi kirjoitettua ne viisi sivua. Tai puhelinmyyjä. Jos sovit tapaamisia puhelimitse ja myyt jotain niin kuinka monta soittoa olisi "normipäivä". Sellainen ihan ok päivä. Ja mitkä olisivat soittomääräsi kuukaudessa jos jokainen päivä olisi vain "keskivertopäivä". Yhden yrityksen puhelinmyyjien kanssa saimme aikaan aikamoisen tulosparannuksen pelkästään tämän idean kanssa. Samalla hävisi stressi ja tapapaino palautui. Niin omituiselta kun se voi kuulostaakkin niin tekemällä vähemmän he saivat enemmän.
Tämä voi aiheuttaa myös sellaisen tilanteen että voit helpommin todeta että päivä on pulkassa. Työt on tehty. Ja mieli valmis keskittymään muualle. Nykyään kun leikin tyttäreni kanssa ei päässäni enää kuulu sitä ääntä joka leikkimme aikana ennen puhui niistä asioista jotka olivat tekemättä. Ennen keho oli kyllä leikissä mukana mutta mieli monesti jossain työhommassa. Olin ennen kotona kyllä paikalla, mutta nyt uskon että isi on myös läsnä. Loppujen lopuksi kysymys oli vain pienestä muutoksesta ajattelussa.
Kun perkaan lisää dokumentoituja asiakastapaamisia huomaan yksinkertaisen kaavan. Ihmiset ovat onnettomia vain koska he uskovat että heidän pitäisi olla.
NLP:n kehittäjä Richard Bandler sanoi minulle kerran suurin piirtein näin: "Kun työskentelet ihmisten kanssa pidä huoli että heidän uskomuksensa muuttuvat jokaisella kerralla kun he ovat kanssasi tekemisissä."
Voidaan oikein hyvin. Yöradio lopettelee tällä erää. Nöyrä kiitos että sain jakaa ajatuksiani kanssanne. Panen kyllä mielelläni lisää viestiä taas tulemaan =)
Ilkka Rajala