Valmentamisesta
Valmentajan työ on kutsumus. Se on enemmän kuin työ. Se on työtä joka ei tunnu työltä. Kutsumus on sitä, että tekee työtä jota rakastaa ja jolle haluaa omistautua. Kutsumus on sitä, että haluaa saavuttaa henkilökohtaisen mestaruuden – haluaa olla hyvä jossakin, haluaa toteuttaa itseään ja haluaa auttaa muita. Valmentajana toimiminen on riemullinen matka. Se on matka itsensä löytämisen ja jakamisen maailmaan!
Valmentajan tulee ymmärtää, kuka hän on ja mitä hän tarjoaa muille. Tässä ei ole sinäänsä mitään erikoista verrattuna muihin, mutta se korostuu siitä syystä, että valmentajan selviytymisen ydin on kiinni juuri näistä seikoista. Valmentajan tärkein työkalu kun on hän itse. Se, kuinka valmentaja näkee itsensä, vaikuttaa siihen, kuinka muut näkevät hänet. Omilla olettamuksilla itsestä on taipumus tarttua muihinkin.
Valmentajan tulee olla ainutlaatuinen, mikäli hän aikoo menestyä valmentajan uralla. Hänellä tulee olla ”se jokin” ja ”kärki” tai ”terä”, jonka avulla hän synnyttää asiakkaalle ainutlaatuista arvoa.
Valmentaminen on asennelaji, ei kasa teknisiä taitoja tai tietoja. Todellinen ammattimainen valmentaja on taitaja ja tietäjä, joka välittää aidosti asiakkastaan. Ihminen ei voi itse tehdä itsestään valmentajaa – sen määritelmän voi antaa ainostaan asiakas. Ammattimaisessa valmentamisessa ei ole kyse rahasta tai henkilökohtaisen täyttymyksen saamisesta. Kyse on omistautumisesta asiakkaille ja erinomaisuuden kehittämisestä. Raha ja henkilökohtainen täyttymys seuraavat takuuvarmasti omistautumista ja erinomaisuutta. Erinomaisuuden haluan näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan toiminnassamme. Ilman aitoja arjessa toteutuvia arvoja valmennusyritys on vain jaettu fyysinen tila joka on varustettu nimikyltillä.
Koska valmentaminen ja varsinkin ammattimainen valmentaminen on asennelaji, on tärkeää kysyä itseltään: “Onko minulla hauskaa? Teenkö asioita, jotka sytyttävät minut? Teenkö asioita sellaisten ihmisten kanssa, jotka sytyttävät minut?” Jos hauskuus puuttuu, hyytyy innostuskin nopeasti. Tämä johtaa taas keskinkertaisiin suorituksiin, taitojen rapistumiseen (taitoja on vaikea kehittää ilman innostusta!) ja joissakin tapauksissa jopa liukuhihnatyösuorittamiseen.Valmentajat eivät etsi töitä, he rakentavat uraa. Tämän takia hauskuus ja siitä tuleva innostus on ensiarvoisen tärkeää.
Huippusuorittajat ansaitsevat rahaa tekemällä rakastamaansa asiaa. He tekisivät sitä, vaikka heille ei maksettaisikaan siitä! Huippusuorittajat saavat rahaa kilpailukykyisillä ja markkinoitavilla taidoilla, eivät pelkällä ”työpaikalla”. Huippusuorittajat ovat itse vastuussa taitojensa kehittämisestä. Huippusuorittajilta edellytetään kovaa panostamista oman osaamisensa kehittämiseen. Tarvitaan aitoa halua kasvaa ja kehittyä oman alansa parhaaksi.
Ilkka Rajala