Mielen mestari

Mielen mestari

Mielen mestari -verkkokurssi on kattava paketti omaan mieleesi vaikuttamiseen. Mestaruus ei ole pikaratkaisu, vaan koko elämän kestävä matka. Tämän verkkokurssin tarkoitus on saada sinut ottamaan valtava loikka omalla matkallasi.

Kurssin myötä opit hahmottamaan omaa mieltäsi, ajatteluasi sekä vaikuttamaan niihin positiivisesti. Opit kääntämään menneisyyden virheet vahvuuksiksi sekä murtamaan mielen rajoituksia uuden tulevaisuuden edessä.

Pyrin tarjoamaan kovia oivalluksia itseesi ja tähän maailmaan liittyen. Kuka tahansa oletkin.

Kuka Ilkka?

Ihmisen mieleen erikoistunut valmentaja, kirjailija, puhuja sekä kouluttaja. Yksi Suomen kokeneimpia mielen valmentamisen ammatilaisia. Yli 15 vuotta valmentamista, yli 30 000 kurssilaista ja yli 1500 henkilökohtaista asiakasvalmennusta ovat antaneet kokemusta ja näkemystä mielen mahdollisuuksista. Ilkka on valmentanut kansainvälisesi niin pörssiyritysten johtoa, huippu-urheilijoita, eri maiden erikoisjoukkojen sotilaita kuin julkisuuden henkilöitäkin. Hän on suorittanut pääosin ulkomailla toista sataa erilaista koulutusta ihmisen mieleen liittyen. Mm. kognitiivista psykoterapiaa, hypnoosia, NLP:tä, ratkaisukeskeisyyttä jne. Yli 10 000 tuntia käytännön valmentamista oikeiden asiakkaiden kanssa on tuonut näkemystä. Ilkka ei ole minkään yhden menetelmän sanansaattaja, vaan on pyrkinyt etsimään toimivia ratkaisuja laajalti. Yhteen koulukuntaan Ilkka luottaa kuitenkin eniten. Tieteeseen.

Kurssi sisältää jopa 5h 25min videomateriaalia. Katso alta kurssin esittely.

Mitä opit?

  • Opit hahmottamaan omaa mieltäsi.
  • Opit vaikuttamaan omaan ajatteluusi.
  • Opit tekemään tilit selväksi menneisyytesi kanssa.
  • Opit tekemään muutoksia omassa mielessäsi.
  • Opit lisäämään hyvinvointiasi.

Mistä tässä on kyse?

Olemme tottuneet vaikuttamaan omaan mieleemme ulkoisten asioiden avulla. Syömme terveellisesti, liikumme, tapaamme ystäviä ja niin edelleen. Unohdamme harmittavan usein sen, miten suuri vaikutus sisäisillä asioilla kuten ajattelullamme on hyvinvointiimme. Miten voit vaikuttaa elämänlaatuusi sisältä käsin. Tämän kurssin tavoitteena on auttaa sinua ottamaan iso loikka mielesi kehittämisessä.

Tämä kurssi sopii sinulle, jos

  • Olet kiinnostunut oman mielesi voimasta.
  • Haluat oppia vaikuttamaan omaan mieleesi ja ajatteluusi.
  • Haluat jättää rajoitukset taaksesi ja luoda uutta tulevaisuutta.
  • Haluat lisätä omaa hyvinvointiasi.

Kurssi sisältää yhteensä 44 videota. Jopa 5h 25min materiaalia. Kaikki materiaali on käytettävissä heti. Katsomiselle ei ole aikarajoitusta. Valitset itse missä aikataulussa etenet. Et ole pakotettu mihinkään ohjelmaan, aikatauluihin tai tehtäviin.

Tämä kurssi ei ole minkään sairauden hoitomuoto. Mikäli kyse on haastavammista asioista omassa mielessäsi tai terveydessäsi, niin lääkäristä tulee tietysti aloittaa.

Hinta 97€ (voimassa 31.10 asti) normaalisti 179€)

Tämän linkin kautta näet tarkemman sisällön ja voit ilmoittautua kurssille. Ilmoittauduttuasi, saat tunnukset, joiden avulla pääset heti aloittamaan.